Boucht & Ekman LKV Oy

Olemme SKVL:n laatuauktorisoitu yksilöllistä palvelua tarjoava kiinteistönvälitysalan yritys, joka toimii Vantaalla ja muualla pääkaupunkiseudulla. Meillä on yhteensä yli 25 vuoden kokemus alalta. Meiltä saat räätälöityä palvelua juurin sinun tarpeisiisi, olitpa sitten myymässä omaa kiinteistöä, osakehuoneistoa tai sijoitusasuntoa. Meillä on myös laaja kokemus mm. kuolinpesien ja uudiskohteiden myynnistä.

Ajatus oman kiinteistönvälitysyrityksen perustamisesta alkoi hiipiä mieleemme, kun olimme tehneet yhteistyötä jo pitkään edellisissä työpaikoissamme. Niinpä laitettiin hihat heilumaan, ja perustettiin kahden naisen toimisto. Hoidamme yhdessä kaikki toimeksiantomme alusta loppuun, jolloin yhteydenpito asiakkaisiin on mutkatonta ja myyntiprosessi sujuva.


SKVL Laatuauktorisoidulta toimijalta edellytetään luotettavaa, turvallista ja asiantuntevaa palvelua sekä toimintaa SKVL:n ohjeiden, lain, hyvän välitystavan ja kiinteistönvälittäjän eettisten sääntöjen mukaisesti. 

Laatusertifikaatin saaminen edellyttää myös alalla toimivalta peruskoulutustasoa tai pitkää kokemusta, jatkuvaa kouluttautumista sekä laatuauktorisointikokeen hyväksyttyä suorittamista. Auktorisointiprosessiin kuuluu aktiivisesti oman lakiosaamisen ylläpitäminen, laatuauktorisointikoe sekä säännöllinen kouluttautuminen.

Sertifikaatin saaneella kiinteistönvälittäjällä on LKV-pätevyys sekä kokemusta alalta useamman vuoden ajalta. SKVL Laatuauktorisoitu kiinteistönvälittäjä ylläpitää säännöllistä osaamistaan osallistumalla vuosittain erilaisiin lakikoulutuksiin.